Siirry suoraan sisältöön

Yhteystiedot

Jessica Salminen

Hei, olen Jessica. Olen valmistunut vuonna 2016 Hämeen Ammattikorkeakoulusta sosionomiksi. Minulle tärkeitä asioita ovat perhe ja arjen pienet hetket. Isovanhempani ovat olleet elämässäni aina tärkeässä roolissa. Tämä on varmasti yksi syy, miksi ikäihmisten palvelut ovat herättäneet minussa aina vahvoja tunteita. Olen seurannut ikäihmisten palveluita omaisen silmin, mutta myös koulutukseni kautta. Haluan olla omalta osaltani vaikuttamassa siihen, että ikäihmisten palveluita voidaan nähdä myös sosiaalisen hyvinvoinnin kautta.

jessica.salminen@unikkotuki.fi
+358503363362

Noora Viitanen

Hei, olen Noora Hattulasta. Perheeseeni kuuluu mieheni ja kaksi lasta, sekä karvakamut – koira, kissa ja kani. Vapaa-ajallani pidän luonnossa liikkumisesta ja teemme perheeni kanssa usein metsäretkiä. Ammatiltani olen lähihoitaja ja olen käynyt liikunnanohjauksen peruskurssin Eerikkilän urheiluopistossa. Arvostus ikäihmisiä kohtaan on suuri ja viihdyn heidän seurassaan. Odotan keskusteluja asiakkaiden kanssa ja koen, että voin itse oppia paljon heidän elämänkokemuksistaan. Haluan tehdä työtäni ammatillisesti, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa.

noora.viitanen@unikkotuki.fi
+358503316311


Otathan rohkeasti yhteyttä!



Se onnistuu myös tällä lomakkeella:

Ethän syötä kenttiin mitään luottamuksellisia henkilötietoja.

Täältä voit lukea kuinka tarinamme alkoi

Toivomme, että tulet osaksi sitä!

Toimialue: Hämeenlinna, Hattula, Janakkala

Unikko Tukipalvelut Oy 3244947-8

Sähköposti: unikko@unikkotuki.fi

Jessica Salminen: +358503363362

Noora Viitanen: +358503316311